Erilaiset siskoni

Assalamu alaikum
Rauhaa

Sakina on kirjoitellut blogiinsa kokemuksia hänen ajastaan uskovaisena kristittynä. Hänen viestinsä herättivät minut miettimään meidän suomalaisten muslimisiskojen erilaisuutta. Jokainen meistä on varmasti kasvanut hyvinkin erilaisissa olosuhteissa ja perheissä. Mielenkiintoisinta asiassa on pohtia, miten jokainen on päätynyt samaan ratkaisuun. Ja onko ratkaisu lopulta sama? Aiemmat kokemuksemmehan värittävät nykyistä ajatteluamme.
Olemme kyllä kaikki muslimeita, mutta uskonpa, ettei esimerkiksi Jumalakuvamme ole täysin identtisiä. Miltä Jumala näyttää Sakinan silmissä, siitä voitte lukea hänen blogistaan. Itselleni taas hänen oppimansa, hyvin kristillisväritteinen Jumalakuva on melkoisen vieras. Minua ei ole koskaan kasvatettu uskovaksi kristityksi; ennen islamia "uskontoni" sisälsi lyhyesti ilmaistuna kaksi pääteesiä; "aikasa syödään pottuja ja sitten potkastaan tyhjää," sekä "Arkun kansi kiinni ja madot syö". Isällä ja isoisällä oli kieltämättä vaikutuksensa noihin kahteen ajatukseen.

Ystäväpiirissäni on todella vastakkaisista taustoista tulleita musliminaisia.
Suuri osa on entisiä keskiverto-luterilaisia, mutta löytyypä joukosta muutama ateisti ja vanhoillislestadiolaisuus-taustainenkin. Eikä pelkästään entisissä uskonnoissa ole eroja. Mukana on romanikulttuurista tulevia siskoja, ns. maailmankansalaisia, suomenruotsalaisia ja -virolaisia, kaupunkilaisia ja maalaisia. On teini-ikäisiä ja nelikymppisiä. Absolutisteja ja huumeiden käyttäjiä.

Mikä meitä sitten yhdistää?
Yleisimmin keskusteluissa tulee esille se, että siskot ovat löytäneet islamista tietynlaisen tasapainon ja rauhan. Usein islam ei ainakaan aluksi ole tuonut mitään kovin uutta asiaa uskonnolliselta kannalta, moni kertoo vain todenneensa islamia opiskellessa, että "no näinhän ne asiat tietenkin menee." Elämän hajanaiset, ympäriinsä levinneet palaset ovat yhtäkkiä löytäneet paikkansa, ja asiat ovat selvinneet. On löytynyt syy ja seuraus.

Kuten huomaatte, on täysin mahdotonta käsitellä suomalaisia musliminaisia yhteinäisenä, tasapaksuna könttänä, joka on aina ja kaikkialla samaa mieltä. Meitä yhdistää yksi, erittäin suuri asia, mutta emme suinkaan voi olettaa ajattelevamme täysin samalla tavalla joka asiasta.
Tuo sama seikka pätee ihan kaikkiin maailman muslimeihin. Jos me suomalaisetkin olemme niin erilaisia keskenämme, miten paljon minä eroankaan Indonesialaisesta musliminaisesta?

Eräs seikka saa minut kuitenkin hyvin onnelliseksi. Tähän mennessä kaikki siskot, joihin olen tutustunut, ovat kyenneet hyväksymään erilaisuutemme. Jokainen arvostaa toistaan, erilaisista taustoista tai mielipiteistä riippumatta. Valitettavasti olen kuullut kyllä vastakkaisestakin käytöksestä pääkaupunkiseudulla, mutta itse olen siltä säästynyt, Luojan kiitos.

Aikaisempaan postaukseeni liittyen, jotkut ovat ymmärtäneet, että pidän toisia siskoja vähempiarvoisina kuin itseäni. Tästä ei suinkaan ole kyse, kun annan neuvoja. Sanomiseni saattavat kuulostaa suoriltakin, mutta se johtuu puhtaasti siitä hädästä, mikä minulla on rakkaitteni puolesta. Haluan tehdä kaikkeni, että jokainen sisko pääsee Paratiisiin. Se on ainoa motiivini silloin, kun kehotan toisia tekemään jonkin asian eri tavalla. Jos joku tulisi minulle sanomaan esimerkiksi "Sisko, sinä teet väärin rukouspesun", kiittäisin Jumalaa kyseisestä henkilöstä. En suinkaan suuttuisi ja mutisisi itsekseen "kuka tuokin luulee olevansa"!
Tässä siis taas kehoitus muillekin siskoille; tehkää samoin. Se tuo ilon ja ystävyyden välillemme.

Terveisiä erityisesti sinne pääkaupunkiseudulle.