torstaina, maaliskuuta 15, 2007

Naisten asemasta

Assalamu alaikum,

Tämän tekstin olen suomentanut joskus viime vuonna, laitan sen tännekin kaikille luettavaksi. Tarkoitukseni ei ole mollata kristittyjä, haluan vain puolustaa siskojani, joita päivittäin halvennetaan ajatellen, että "he ovat alistuneet miestensä pakottamana pitämään huivia ja seuraamaan tuommoista naista alentavaa uskontoa". Jokainen varmasti näkee tästä tekstistä, antaako todellinen islam lupaa alentaa naisia!!


Naiset Koraanissa ja naiset Raamatussa

Alun perin kirjoittanut Sultana Yusuf Ali (17-vuotias lukio-opiskelija; Julkaistu Toronto Star Young Peoples Press-lehdessä)
Suomennoksessa on käytetty Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottamaa Raamatun suomennosta, sekä Koraanin suomenkielistä käännöstä*.

Koraani 9:71 ”Uskovaiset, miehet ja naiset, ovat toinen toistensa liittolaisia; he rohkaisevat hyvän tekemiseen ja kieltävät tekemästä pahaa; ja he harjoittavat hartautta sekä antavat säädettyjä almuja, ja he tottelevat Jumalaa ja Hänen lähettilästään. He ovat niitä, joille Jumala osoittaa laupeutensa. Katso, Jumala on väkevä, viisas.
Koraani 2:228 ”Naisilla on sama oikeus miehiin nähden kuin miehillä heihin, kuten on kohtuullista; kuitenkin ovat miehet naisiin verrattuina korkeammassa asemassa. Niin, Jumala on mahtava ja viisas.
Koraani 40:40 ”Se, joka tekee pahan teon, saa sen mukaisen palkan; mutta ne, jotka tekevät hyvää ja uskovat, olkoot he sitten miehiä tai naisia, pääsevät paratiisiin, jossa heitä yltäkyllin ravitaan.

Raamattu 1 Tim. 2:11-14 ”Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena. Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti. Ensinhän luotiin Aadam ja sitten Eeva, eikä petetyksi joutunut Aadam, vaan nainen antoi pettää itsensä ja rikkoi käskyn.
Raamattu 1 Kor. 14:34 ”…naisen tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo.
Raamattu Ef. 5:22-24 ”Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon, sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan, oman ruumiinsa pelastaja. Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon.

Koraani 30:21 ”Eräs Hänen merkeistään on myös se, että Hän on teistä itsestänne luonut teille puolisot, jotta löytäisitte heistä tyydytyksen, ja Hän on antanut teille keskinäistä rakkautta ja laupeutta. Totisesti, tässä on merkkejä niille, jotka ajattelevat.”
Profeetta Muhammed (sallallaahu 'alayhi wa sallam) sanoi: ”Kaikkein parhaita uskovaisia ovat ne, joilla on paras käytös, ja parhaita teistä ovat he, jotka ovat parhaita vaimoilleen." (Tirmidhi) kertonut Abû Hurayrah


Siirakin kirja 25:19-26** ”Kaikki häijyys on vähäistä naisen häijyyden rinnalla. Kohdatkoon häntä syntisen kohtalo!” ”…Alakuloisen mielen ja synkeät kasvot ja sydämen kivun saa aikaan vaimo, joka ei tee miestänsä onnelliseksi. Naisesta on synnin alku, ja hänen tähtensä me kaikki kuolemme. Älä päästä vettä valloillensa äläkä pahaa vaimoa valtaan. Ellei hän seuraa sinun kätesi johtoa, leikkaa hänet irti ruumiistasi.

Koraani 4:19”Jos tunnette vastenmielisyyttä heitä(naisia) kohtaan, niin voi olla, että vastenmielisyytenne kohdistuukin sellaiseen henkilöön, johon Jumala on kätkenyt paljon hyvää.”


Raamatun mukaan, jos isä tai aviomies kieltää hänen tyttärensä/vaimonsa valan, kaikki lupaukset ja sitoumuksen tulevat epäpäteviksi; toisin sanoen nainen ei voi tehdä mitään sopimusta itsenäisesti ilman hänen miehensä tai isänsä lupaa.
Raamattu 4. Moos. 30:2-15 “Jos nainen, joka on vielä nuori ja asuu vielä isänsä kodissa, antaa Herralle lupauksen tai sitoutuu kieltämään itseltään jotakin, hänen on pidettävä kaikki lupauksensa ja sitoumuksensa, ellei hänen isänsä puutu asiaan. Mutta jos tytön isä sinä päivänä, jona saa tietää asiasta, kieltää häntä, mitkään tytön antamat lupaukset tai hänen tekemänsä päätökset, joilla hän on sitoutunut kieltämään itseltään jotakin, eivät enää päde.” ”…Mutta mitkään vaimojen antamat lupaukset tai hänen tekemänsä sitoumukset eivät päde, jos hänen miehensä kumoaa ne sinä päivänä, jona saa tietää asiasta.”

Islamin mukaan naisen omaisuus on hänen omaansa, eikä miehellä ole oikeuksia siihen:
Koraani 4:32 ”Älkää himoitko sellaista, johon nähden Jumala on asettanut jotkut toisten suhteen korkeampaan asemaan. Miehille riittäköön rikkautta siitä, mitä he ovat ansaitsemalla hankkineet, ja naisille siitä, mitä he ovat ansainneet. (Kadehtimatta toisianne) rukoilkaa (lahjoja) Jumalalta Hänen runsaudestaan. Katso, Jumala on totisesti kaikkitietävä.


Raamattu 5. Moos. 22:28-30”Jos mies kohtaa koskemattoman tytön, ja pakottaa hänet makaamaan kanssaan ja jos heidät nähdään, miehen on maksettava tytön isälle viisikymmentä hopeasekeliä. Miehen tulee ottaa häpäisemänsä tyttö vaimokseen, eikä hän saa hylätä tätä koko elinaikanaan.

Koraani 24:4 "Jotka syyttävät aviovaimoja haureellisesta elämästä eivätkä tuo neljää todistajaa, heille annettakoon kahdeksankymmentä raipaniskua, älköönkä heidän todistustaan milloinkaan vast'edes kuunneltako, sillä he ovat jumalattomia ihmisiä."


Raamattu syyttää Eevaa ensimmäisestä synnistä:
Raamattu 1. Moos. 3:12-16” Mies vastasi: ’Nainen, jonka Sinä annoit minulle kumppaniksi, antoi minulle sen puun hedelmän, ja minä söin.’ Silloin Herra Jumala sanoi naiselle: ’Mitä oletkaan tehnyt!’ Nainen vastasi: ’Käärme petti minut, ja minä söin.’ Herra Jumala sanoi käärmeelle: - Koska tämän teit, olet kirottu. Toisin kuin muut eläimet, karja ja pedot, sinun on madeltava vatsallasi ja syötävä maan tomua niin kauan kuin elät. Ja minä panen vihan sinun ja naisen välille ja sinun sukusi ja hänen sukunsa välille: ihminen on iskevä sinun pääsi murskaksi, ja sinä olet iskevä häntä kantapäähän. Naiselle hän sanoi: - Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, ja kivulla sinä olet synnyttävä lapsesi. Kuitenkin tunnet halua mieheesi, ja hän pitää sinua vallassaan.

Koraanissa sekä Aatami että Eeva jakavat syyllisyyden puusta syömisestä. Tämä on nähtävissä Koraanin jakeissa 2:36 ja 7:22-24. Kaikkivaltias Jumala myös antoi tämän synnin anteeksi molemmille.
Koraani 7:19-23”Mutta Sinä, ihminen (Aadam), asusta itse paratiisissa vaimosi kanssa! Ja syökää mistä haluatte, mutta älkää lähestykö tätä puuta, ettette tule väärintekijöiksi!»Silloin Saatana vihjaili heille, että hän voi ilmaista heille sen, mikä heidän alastomuudestaan oli heiltä salattu, ja sanoi: »Teidän Herranne ei ole minkään muun vuoksi kieltänyt teitä nauttimasta tästä puusta kuin ainoastaan siksi, ettette muuttuisi kahdeksi enkeliksi tai kuolemattomiksi.»Ja hän vannoi heidän edessään sanoen: »Olen toden totta teidän oikea neuvonantajanne.»Niin vietteli hän heidät viekkaudellaan, ja kun he maistoivat puusta, tulivat ilmi heidän hävettävät ominaisuutensa ja he alkoivat verhota itseään paratiisin lehvillä. Mutta heidän Herransa huusi heille: »Enkö ole kieltänyt teiltä sitä puuta ja sanonut teille Saatanan olevan ilmeisen vihollisenne?»”


Raamattu sanoo, että tyttölapsen synnyttäminen tekee naisen epäpuhtaammaksi kuin poikalapsen synnyttäminen.
Raamattu 3. Moos 12:2-5”Sano israelilaisille: Kun nainen on synnyttänyt pojan, hän on sen jälkeen seitsemän päivää epäpuhdas, samalla tavoin kuin kuukautisvuodon aikana. Kahdeksantena päivänä pojan esinahka on leikattava. Nainen pysyköön kotonaan vielä kolmekymmentäkolme päivää puhdistuakseen verenvuodosta. Hän ei saa koskea mihinkään, mikä on pyhää, eikä tulla pyhäkköön, ennen kuin hänen puhdistumisaikansa on kulunut umpeen. Kun nainen synnyttää tytön, hän on kaksi viikkoa epäpuhdas samoin kuin kuukautisvuodon aikana. Sen lisäksi hänen on odotettava verenvuodostaan epäpuhtaana vielä kuusikymmentäkuusi päivää, ja vasta sitten hän on puhdas.”
Raamattu Saarn. 7:26-28***”Minä ryhdyin sydämessäni oppimaan, miettimään ja etsimään viisautta ja tutkistelun tuloksia, tullakseni tuntemaan jumalattomuuden typeryydeksi ja tyhmyyden mielettömyydeksi. Ja minä löysin sen, mikä on kuolemaa katkerampi: naisen, joka on verkko, jonka sydän on paula ja jonka kädet ovat kahleet. Se, joka on otollinen Jumalan edessä, pelastuu hänestä, mutta synnintekijä häneen takertuu.Katso, tämän minä olen löytänyt, sanoi saarnaaja, pyrkiessäni asia asialta löytämään tutkistelun tulosta; mitä sieluni on yhäti etsinyt, mutta mitä en ole löytänyt, on tämä: olen löytänyt tuhannesta yhden miehen, mutta koko siitä luvusta en ole löytänyt yhtäkään naista.”

Koraani 3:194”Niin kuuli heidän Herransa heitä (ja sanoi): »Minä en anna tekijän työn mennä hukkaan teidän keskuudessanne, olkoon hän mies tai nainen, toinen toisestannehan te polveudutte.”
Koraani 4:124”Mutta ne, jotka tekevät hyviä töitä, olkoonpa miehiä tai naisia, ja jotka ovat uskovaisia, nämä astuvat Paratiisiin eivätkä kärsi hitustakaan vääryyttä.”
Koraani 16:97”Ken tahansa tekee hyvää, olkoon hän mies tai nainen, kun hän samalla on uskovainen, hänen Me totisesti annamme viettää onnellista elämää, ja sellaisille Me maksamme palkan parhaasta, mitä ovat tehneet.”Mies tuli profeetta Muhammadin luo kysyen: Oi Allahin Lähettiläs, kuka ihmisten joukosta eniten ansaitsee minun hyvää seuraani. Profeetta sanoi: Sinun äitisi. Mies sanoi: Kuka muu? Profeetta sanoi: Sinun äitisi. Mies sanoi: Kuka sitten? Profeetta sanoi: Sinun äitisi. Mies kysyi jälleen: Kuka sitten? Ja vasta sitten profeetta vastasi. Sinun isäsi. " (Bukhari ja Muslim)


Raamattu sanoo, että naisen täytyy peittää päänsä merkkinä miehen vallasta häneen.
Raamattu 1. Kor 11:5-10”Sen sijaan, jos nainen on avopäin, kun hän rukoilee tai profetoi, hän häpäisee päänsä, sillä sehän on sama, kuin hän olisi antanut ajaa hiuksensa pois. Ellei nainen peitä päätään, hän voi yhtä hyvin leikkauttaa hiuksensa. Mutta jos kerran hiusten leikkaaminen tai pois ajaminen on naiselle häpeällistä, hänen tulee peittää päänsä. Miehen ei pidä peittää päätään, koska hän on Jumalan kuva ja heijastaa hänen kunniaansa. Nainen taas heijastaa miehen kunniaa. Miestä ei ole luotu naisesta vaan nainen miehestä, eikä miestä ole luotu naisen takia, vaan nainen miehen takia. Naisen tulee siis pitää päässään arvonsa merkkiä enkeleiden takia.”
Raamattu 1. Kor. 11:13”Päätelkää itse, onko naisen sopivaa rukoilla Jumalaa avopäin.”

Koraani opettaa, että naisen tulee peittää itsensä siveyden tähden, ja suojatakseen itseään ahdistelulta:
Koraani 24:30-31”Sano uskovaisille miehille, että he luovat katseensa maahan ja hillitsevät halujaan. Tämä on heille säädyllisintä, ja Jumala tietää mitä he tekevät.Sano myös uskovaisille vaimoille, että luovat silmänsä maahan ja hillitsevät halujaan eivätkä näyttele sulouttaan tavallisuudesta poiketen ja että huntu verhoaa heidän povensakin. Älkööt he näyttäkö sulouttaan muille kuin miehilleen tai isilleen tai apilleen tai pojalleen tai poikapuolilleen tai veljilleen tai veljiensä pojille tai sisariensa pojille tai palvelusnaisilleen tai orjattarilleen tai sellaisille palvelijoille, joilla ei ole vetoa naisiin, tai poikasille, jotka eivät ole tietoisia naisten salaisuuksista. Älkööt he siten astuko kulkiessaan, että heidän kätketyt sulonsa havaittaisiin.
Koraani 33:59”Profeetta, sano vaimoillesi ja tyttärillesi ja uskovaisille naisille, että heidän tulee hunnuttaa kasvonsa; näin on sopivinta, jotta heidät kunniallisiksi naisiksi huomataan, niin ettei heitä tunkeilevasti lähestytä; Jumala on kaikessa viisas ja laupias.”



Raamatun (4. Moos. 27:1-11) mukaan lesket ja siskot eivät peri ollenkaan. Tyttäret voivat periä vain, jos heidän menehtyneellä isällään ei ollut poikia.

Koraani 4:7”Miehiset perijät saakoot osan siitä, mitä vanhemmat ja lähimmät omaiset ovat jälkeensä jättäneet, ja naispuolisetkin perilliset saakoot osan siitä, mitä vanhemmat ja lähimmät omaiset ovat jättäneet, olkoon perintö vähäinen tai suuri - laki määrää siitä kullekin hänen osuutensa.”



Raamattu 3. Moos. 15:19-30”Kun naisella on kuukautisvuoto, hän on epäpuhdas seitsemän päivää, ja se, joka sinä aikana koskettaa häntä, on epäpuhdas iltaan saakka. Kaikki, minkä päällä nainen kuukautistilansa aikana makaa tai istuu, tulee epäpuhtaaksi. Jokainen, joka koskettaa hänen makuusijaansa, pesköön vaatteensa ja peseytyköön; hän on epäpuhdas iltaan saakka. Jokainen, joka koskettaa mitä tahansa, minkä päällä nainen on istunut, pesköön vaatteensa ja peseytyköön: hän on epäpuhdas iltaan saakka. Myös se, joka koskettaa jotakin hänen makuusijallaan tai istuimellaan olevaa esinettä, on epäpuhdas iltaan saakka…jne”


Suomentajan lisäykset
*) Muistakaa, että KAIKKI Koraanin käännökset (tulkinnat) väistämättä sisältävät virheitä. Alkuperäisellä kielellään (arabiaksi) Koraani on suoraa Allahin (JUMALAn) Puhetta ihmiskunnalle profeetta Muhammedin (rauha hänelle) välityksellä. Millään Koraanin käännöksellä ei enää ole tätä "virallista" ja täydellistä asemaa, vaikkakin se voi olla valtavan hyödyllinen aloittelevalle opiskelijalle, joka haluaa tietää lisää islamista.Koraanin käännös löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta http://www.islamopas.com/koraani/sisallys.htm


Bloginpitäjän lisäys: Siirakin kirja ollaan ottamassa takaisin seuraavaan Raamatun suomennokseen!!!

15 kommenttia:

Sakina kirjoitti...

Hienoa että lisäsit tämän käännöksen tänne. Palkitkoon Allah sinut tästä ja kaikesta siitä uskonnollisesta työstä, mitä teet!

Tässä se taas nähdään, mikä uskonto oikeasti on naisen puolella ja mikä ei! Harmi, etteivät kaikki muslimimiehetkään tiedä tätä. Kansanuskoon on siirtynyt paljon raamatullista roskaa, muun muassa ajatus siitä, että nainen on luotu kylkiluusta (ko. aiheeseen liittyvät hadithit eivät tietämäni mukaan ole vahvoja).

Suomalaisnainen burqassa kirjoitti...

Koraanissahan sanotaan, että nainen on luotu miestä varten JA mies on luotu naista varten. Toisin kuin kristityillä; sanotaan vain, että nainen luotiin miestä varten....
Me olemme siis siinä onnellisessa asemassa, että meidän miehillämme on yhtäläinen määräys täyttää velvollisuutemme meitä kohtaa, kuin meillä heitä kohtaan. Alhamdulillaah.
Tuossa olet kyllä (valitettavasti) oikeassa, etteivät kaikki muslimimiehet tiedä läheskään kaikkia velvollisuuksiaan. Mutta Allah on Armollinen ja Oikeudenmukainen, Hän palkitsee Oikeaa Tietä seuraavia, ja rankaisee niitä, jotka eivät tottele!

Anonyymi kirjoitti...

1. Miten näkyy käytännössä naisten hyvä asema Islamissa ?

2. Mainitse joitain merkittäviä naisia Islamin parissa vaikkapa viimeisen tuhannenvuoden ajalta.

Suomalaisnainen burqassa kirjoitti...

http://www.islamopas.com/missupp4.html

Suomalaisnainen burqassa kirjoitti...

http://www.sfusd.k12.ca.us/schwww/sch618/Women/Muslim_Women_Today.html

Suomalaisnainen burqassa kirjoitti...

Ihan näin suomen kamaralta jos äkkiä ajatellaan, niin tulee mieleeni ystäväni Suaad Onniselkä, joka on Kansainvälisen musliminaisten unionin puheenjohtaja täällä Suomessa masha Allah. Hän tekee aktiivisesti työtä islamin parissa. Samoin toisena mainittakoon Isra Lehtinen, hänkin on erittäin aktiivinen ja viisas sisko, masha Allah. (ollut töissä muun muassa ihmisoikeusliitossa)
Ei tarvi lähtä siis merta edemmäs kalaan jotta näitä löytyisi :)

Anonyymi kirjoitti...

Mitä mieltä tästä

http://www.ranskanuutiset.com/article.php3?id_article=66

http://www.youtube.com/watch?v=UyHLGIY3T_U

Anonyymi kirjoitti...

Yhdysvaltain johtama Irakin hallintoneuvosto on päättänyt muuttaa sekulaarin perhelain islamilaiseksi. Irakilaisnaiset osoittivat Bagdadissa mieltään lain muuttamista vastan. He kantoivat julisteita, joissa luki: "Älkää koskeko sekulaariin perhelakiin!" ja "Ei miesten ja naisten eriarvoisuudelle uudessa Irakissa!"

Mielenosoittajat muistuttivat, että Irak on monikansallinen ja moniuskoinen maa. Irakin vuoden 1959 siviililainsäädäntö on Keski-idän edistyksellisin. Saddam Husseinin hallinto teki vuonna 1991 mullaheja miellyttääkseen joitakin huononnuksia tähän lakiin.

Irakissa naiset ovat olleet vapaampia ja tasaarvoisempia kuin useimmissa arabimaissa. Heillä on ollut vapaus liikkua ilman huivia ja islamilaisia vaatteita, ajaa autoa, puhua miesten kanssa tasaveroisina ja mennä ravintoloihin yksin tai mies- tai naisseuralaisen kanssa.

Naisilla on ollut koulutukseen sama oikeus kuin miehillä, ja naiset ovat voineet toimia kaikissa töissä: opettajina, professoreina, lääkäreinä, teollisuustyöntekijöinä, bussinkuljettajina tai virastotyöläisinä. He ovat voineet palvella myös armeijassa muissa kuin taistelutehtävissä ja jopa pelata naisten jalkapalloa. Ensimmäinen naistohtori valmistui Irakissa vuonna 1922. Vuonna 2002 noin 54 % Basran yliopiston opiskelijoista oli naisia.

http://www.vapaa-ajattelijat.fi/lehti/2004_01/ei_poliittiselle_islamille.html#1

Anonyymi kirjoitti...

Sille, miten naisia kohdellaan islamilaisissa maissa, on usein hyvin vähän tai ei lainkaan oikeutuksia Koraanissa tai sunnassa. Täällä Suomessa asiat ovat toisin: voin käydä vapaasti ulkona, opiskella, valita ystäväni ja pukeutumiseni.

Miksi kuitenkin pukeudun tietyllä tavalla, seurustelen tietynlaisten ihmisten kanssa ja opiskelen musliminaiselle sopivaan ammattiin? Koska koen sen olevan oikein ja islamin mukaista. Mutta en missään nimessä koe, että elämäni olisi rajoittunutta - päin vastoin, se on rikasta ja antoisaa. Miksi pitäisi koko ajan vaatia lisää vapauksia? Less is more.

Muslim on ihminen, joka alistuu Jumalan lakeihin. Jos muslimit vastustavat islamilaisia lakeja, eivät he (mielestäni) ole muslimeita. Ja koska nämä naiset eivät ole muslimeita sanan varsinaisessa merkityksessä, ei kannata ottaa heitä esimerkiksi. Uskovat musliminaiset tietävät, mitkä ovat heidän oikeutensa ja velvollisuutensa. He vaativat oikeutta koulutukseen ja työhön, mutteivat oikeutta roikkua kaupungilla vieraiden miesten seurassa.

Anonyymi kirjoitti...

Pitääpä tarkentaa omaa kommenttiani. Siis jos muslimi vastustaa islamin lakeja tietämättä, että ne ovat Allahin tahdon mukaisia, ei häntä voi syyttää siitä, vaan valistaa. Mutta jos ihminen tietää, miten Koraani ja sunna opettaa, ja silti kapinoi, hän ei ole muslimi eli alistunut.

Kaikki uskovat naiset eivät toki ole perillä Koraanin ja sunnan opetuksista, etenkään naisten oikeuksista. Se on ikävä asia, mutta yhtä ikävää olisi, jos he eivät tietäisi, mitkä ovat heidän velvollisuutensa. Emme saa ottaa mitään pois emmekä lisätä mitään islamiin.

Suomalaisnainen burqassa kirjoitti...

"Mitä mieltä tästä

http://www.ranskanuutiset.com/article.php3?id_article=66"

Mitä mieltä haluat minun olevan?
Oletatko, että alan jotenkin puolustelemaan islamia tässä?

Eihän tuommoisella touhulla ole mitään tekemistä islamin oppien kanssa!
Jos joku sairas suomalainen mies menee metroon ja lyö toista kirveellä päähän, ja kertoo poliiseille että "Jeesus puhui minulle ja käski tehdä niin", pitäisikö minun nyt sitten olettaa, että on kristinuskon mukaista lyödä toisia kirveellä päähän?
Jospa lähdenkin ensi viikolla Pakistaniin ja kerron että semmoisia suomalaiset kristityt on?
Ei kannata yhdistää mielipuolten tekosia heidän uskontoonsa tai etniseen taustaan.

Olen tuommoisista joukkoraiskaajamiehistä ihan samaa mieltä kuin varmasti moni muukin suomalainen, henki pois. (Kannatan kuolemantuomiota, jos en ole sitä vielä blogissani ilmaissut)

Islamilaiselta kannalta nuo miehet ovat syyllistyneet "huorintekoon" ennen avioliittoa, jonka rangaistuksena on sata raipaniskua sharian mukaan. Naimisissa olevalle miehelle rangaistus olisi kuolema kivittämällä. Tytölle ei kuulu rangaistusta, koska hänet on väkivalloin pakotettu yhdyntään.

Voi niitä miehiä miten tunne Tulesta polttelee iholla jo tässä elämässä. Lopullinen rangaistus on sitäkin hirvittävämpi, insha Allah.

Jesca kirjoitti...

...löytyyhän niitä huomattavasti naisen näkökannasta positiivisempia paikkoja myös raamatusta.muutenkin kaikki raamatun kohdat tulisi käsitellä kontekstissa ja hermeneuttisesti, niinkuin kaikki vanhat kirjoitukset ylipäätänsä. kaikista löytyisi vastaavia jos haluaisi, uskon että myös koraanista jos siihen lähtee. saahan sitä mitä tahansa kuulostamaan miltä vain jos sen nostaa pois aika/kokonaisuus/kultuuri yhteydestä.

mutta mielenkiintoista luettavaa oli, vaikken jaakkaan sun mielipidettä.

Suomalaisnainen burqassa kirjoitti...

Totta, en ole raamatun tulkitsija, mutta törmäsin tekstiin eräällä kanadalaisella sivustolla, ja päätin suomentaa sen.
En kieltämättä itsekään jaa niin voimakasta mielipidettä kuin tekstin alkuperäinen kirjoittaja, johtuen siitä, että olen kuitenkin jonkin verran opiskellut kristinuskoa.
Halusin joka tapauksessa osoittaa, että Raamatusta löytyy perustelut naisten alistamiseen, jos sitä niin haluaa tulkita. Eri asia, onko se nykyisen kristinuskon oppien mukaista....
Itse pyrin siihen, että Koraania tulee noudattaa kokonaisuudessaan Jumalan sanana. Ja mielestäni myös kristittyjen tulisi noudattaa jokaista Raamatun kohtaa, koska he pitävät sitä Jumalan sanana.
Joku voisi ajatella, että olen fundamentalisti, ehkäpä olenkin, mutta minusta ei ole järkeä ottaa vain osaa Jumalan sanasta, ja jättää halutessaan toiset kohdat pois.

Anonyymi kirjoitti...

Uutta tietoa minullekin oli suurin osa noista raamatun kohdista. Eivätkö nämä otteet todista erittäin hyvin sen että uskonnot ovat pahasta. Suoraan sanottuna aivan naurettavaa tekstiä. Kaikenlainen eriarvoistaminen on negatiivista. Minua jotenkin säälittää uskovaiset. Tuntuu siltä että uskoon tulleet eivät omaa järkeä enää tarvitse ollenkaan. Tällä kommentilla en hauku bloginpitäjää tyhmäksi, kirjoitukset ovat erittäin mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä.

Jos minä uskoisin jumalaan, en aliarvioisi jumalaani. Minun jumalani ei välittäisi siitä miten pukudun. Minun jumalani ei välittäisi siitä onko esinahkaa vai ei. Minun jumalani ei rajoittaisi rakkauteni kohteen sukupuolta. Minun jumalani olisi kaikkivoipa ja laupeas, rakastava.
Sandra

Suomalaisnainen burqassa kirjoitti...

Hei Sandra, hyviä ajatuksia.
Islamin mukaan Jumala voi halutessaan antaa anteeksi kaikki muut synnit, paitsi Jumalan kieltämisen.
Jumala voi antaa anteeksi homouden, julkisen alastomuuden, ympärileikkaamattomuuden ja minkä tahansa synnin, lukuunottamatta yllämainittua.
Islamissa Jumala on Laupias ja Armelias; Armahtaja.
Emme voi ostaa keskiajan tyyliin "taivas-paikkoja". Kaikki on kiinni Jumalan kaikkivoipaisuudesta.
En minä voi tietää, kumpi meistä; minä, burqaan pukeutuva, täyshetero muslimi, vai bikineissä kulkeva lesbotyttö, pääsee Paratiisiin. Sen tietää vain Jumala.