Kiirettä pitää

Assalamu alaikum
Rauhaa

Hyvistä suunnitelmista huolimatta, olen kantapään kautta tullut siihen tulokseen, etten yksinkertaisesti ehdi pitää tätä blogia tällä hetkellä. Arkipäivinä on turha kuvitellakaan että jäisi aikaa kirjoittaa, ja viikonloppuna taas sitten väsyttää viikon jälkeen niin paljon, ettei tee mieli muuta kuin rentoutua ja huolehtia kodista. Ja olen vielä lisäksi innostunut leipomaan kaikenlaista! Kyllä, ihan totta, minä leivon nykyään. Enpä olisi uskonut vuosi sitten. No, joka tapauksessa ne ainoat vapaat minuutit päivässä menevät siis keittiössä.

Todennäköisesti tämä hiljaiselo jatkuu huhtikuuhun asti. Silloin loppuu tämän hetkinen koulutus. Tässä välissä saatan kirjoitella silloin tällöin, mutta en lupaa mitään. Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille, palataan taas keväämmällä!

Siihen asti satunnaisia juttujani voi lukea Minun Tieni - yhteisblogissa.

(Minun Tieni avataan yleisölle myöhemmin, jolloin laitan linkin tänne).

Joulukiire?

Assalamu alaikum
Rauhaa

Tänä vuonna voitte mahdollisesti törmätä semmoiseen poikkeavaan ilmiöön, että muslimitkin juoksevat joulun alla kaupoissa lahjoja ostamassa. Tämä johtuu ihan siitä, että toinen vuotuisista juhlistamme, ns. suuri lammasjuhla, osuu juuri joulun alle. Emme siis suinkaan ole joukoittain vaihtaneet uskontoamme, vaan käytökselle löytyy helpompikin selitys.

Itse innostuin tänään etsimään lahjoja muslimisiskoni lapsille. Onko joku muukin huomannut miten vaikea on arvata oikea koko lasten vaatteita ostaessa?? Mistäs minä, lapseton, osaisin arvioida minkä kokoinen on kolme kuukautta vanha vauva? No, arvaamalla otin senttikoon 62. Vielä vaikeampaa on arvioida kolmevuotiaan vaatekokoa. Joskus sille meni 98, mutta oliko se puoli vuotta sitten vai puolitoista vuotta sitten? Miksi niitten on pakko kasvaa niin nopeasti, ei tämä täti pysy perässä!

Vielä pahemmin pääni meni sekaisin leluosastolla. Valikoima on niin käsittämättömän laaja, etten minä osaa arvata mikä olisi juuri tämän vuoden hittilelu. Aika paljon valikoimaa toki rajoittaa se, että lahja tulee muslimilapselle(eli ei liian todenmukaisia ihmishahmoja tai eläimiä), mutta silti jää jäljelle hyllykaupalla autoja ja muita vempaimia. Voi kauhia.

Onneksi en ole ostamassa joululahjoja, olisin varmasti panikoinut ja juossut mielipuolisesti huutaen ulos kaupasta. Jos minä ahdistun kahden lapsen lahjojen ostosta, miten käy viisilapsisen perheen äidille, joka ostaa omien lasten lahjojen lisäksi paketit myös siskon, naapurin ja kaverin lapsille? Aargh. Ei ihme etten koskaan tykännyt jouluhössötyksestä.

Perinteisesti suuren lammasjuhlan aikaan ei varsinaisesti osteta lahjoja samoin kuin jouluna. Esimerkiksi Marokossa on tapana ostaa uudet vaatekerrat koko perheelle. Siis ihan käytännöllistä, ei mitään ylimääräistä krääsää. Nykypäivänä kuitenkin ihmisten vaurastuminen on muuttanut lahjakulttuuria. Kun vaatteita voi ostaa muulloinkin, ostetaan juhlapäivänä jotain kivaa, kuten leluja.

Onneksi muslimien juhlasta ei kuitenkaan ole tullut samanlaista kulutusjuhlaa kuin kristittyjen joulusta. Ainakaan vielä. Todella toivon ettei tule, ja siksi valitsenkin lahjani perinteitä kunnioittaen. Pyrin aina ostamaan jotain käytännöllistä, josta olisi konkreettista hyötyä. Lapsille vaatteet ovat tässä hyvä vaihtoehto. Toki kovin pieni lapsi ei kauaa mahdu ostamaani vaatteeseen, mutta ainakin se menee käyttöön. Kauden hittilelu voi taas jäädä romukoppaan hyvinkin äkkiä.

Vaikka lahjojen valinta aiheuttaakin minussa lievää paniikkia, on niiden ostaminen lopulta kuitenkin mukavaa. Miten ihania vaatteita tytöille löytyykään! On mukavaa katsella kauniita mekkoja, tossuja ja paitoja, ja valita niistä sitten se kaikkein sievin. Ja ei edes tule huono omatunto rahan käyttämisestä, kun se menee rakkaalle pikkuihmiselle.

Krrunts.

Assalamu alaikum
Rauhaa

Olen tässä hiljalleen ajatellut taas herätellä tätä blogia eloon, mutta tuli semmoinen pikku mutka matkaan. Jätin nimittäin sormeni oven saranapuolen väliin tänä aamuna. Ei oiken tämä viisisormijärjestelmä ole yhtä nopea kuin perinteinen tyylini. Elän toivossa ettei mikään murtunut, vaikka peukalo onkin tunnoton ja tulikuuma. Katsotaan maanantaihin asti ja mennään sitten tarvittaessa lääkäriin.
Opinpahan ainakin ettei puoliunessa kannata mennä aukomaan ulko-ovea.

Toivottavasti pääsen piakkoin taas vauhtiin tämän kirjoittamisen kanssa!

Odottelua

Assalamu alaikum
Rauhaa

Vuosia jatkunut kummallinen oireilu sai vihdoin syyn tuossa pari viikkoa sitten. Kuinkahan moni samasta sairaudesta kärsivä saa useita vääriä diagnooseja ennen kuin todellinen syy selviää?

Kilpirauhanen on pehmeä umpirauhanen, joka muodostuu kahdesta henkitorven kummallakin puolen olevasta lohkosta. Se sijaitsee kaulan alueella kurkunpään alapuolella ja painaa parikymmentä grammaa.

Kilpirauhasen vajaatoiminnassa kilpirauhanen ei pysty tuottamaan riittävästi kilpirauhashormonia.Vajaatoiminta todetaan verinäytteellä. TSH lisääntyy kilpirauhasen vajaatoiminnassa ja tyroksiinin pitoisuus laskee.

Oireita ovat muun muassa

1. vähentynyt hikoilu,
2. paleleminen,
3. ummetus,
4. hidastunut sydäntoiminta,
5. painon nousu,
6. ohut tukka,
7. kuiva iho,
8. silmien kapeus ja silmän ympäryksien turpoaminen,
9. väsymys,
10. hitaus,
11. masentuneisuus,
12. saamattomuus,
13. muistitoiminnan väheneminen,
14. äänen käheys ja
15. jalkojen ja käsien turvotus.

Kilpirauhasen vajaatoimintaa hoidetaan tyroksiinilla. Tablettimuodossa korvataan hormonia, jota kilpirauhanen ei pysty tuottamaan.
Pysyvä vajaatoiminta vaatii jatkuvaa, elinikäistä korvaushoitoa.

Boldasin oireista ne, jotka ovat olleet minulla erityisen hankalia. Pahinta lienee väsymys, pystyn hyvinkin nukkumaan 12-16 tunnin yöunet, joiden jälkeen olen edelleen väsynyt. Myös muistitoiminnan takkuilu vaikeuttaa opiskelua todella paljon. Tuntuu, että samaa asiaa saa lukea kymmenet kerrat, ennen kuin se jää mieleen. Jos silloinkaan. Vastaavia ongelmia minulla ei ollut peruskouluaikoina; päinvastoin.

Lueskelin tänään kilpirauhasfoorumilta, että jotkut ovat jopa joutuneet psykiatriseen sairaalaan pahojen masennusoireiden vuoksi. On siis tehty täysin väärä diagnoosi ja annettu mielialalääkkeet. Kun ne eivät sitten (tietenkään) ole auttaneet, tilanne on pahentunut siihen pisteeseen, että potilas on laitettu "piirille". On voinut kestää vuosia, ennen kuin joku lääkäri on sattumalta ottanyt kilpirauhaskokeet. Vasta sen jälkeen on Thyroksiinin avulla saatu potilas terveeksi.
Nyt sitten mietin, kuinkahan monta kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivää potilasta tuolla kylillä kulkee väärällä lääkityksellä? Ja kuinka moni heistä siirretään psykiatriselta osastolta toiselle, välillä kotiin, mielenterveystoimistoon ja taas piirille kun romahdus tulee?

En voi kuin kiittää Jumalaa siitä, että oma vajaatoimintani todettiin tässä vaiheessa, kun minua ei vielä olla kirjattu koskaan psykiatriselle osastolle. Oireiden pahentuessa niinkin olisi voinut käydä.

On todella helpottavaa tietää, mistä vuosia jatkunut "epänormaalius" johtuu. Minulla on diagnosoitu keskivaikea masennus 2001. Nyt, tämän kilpirauhasen vajaatoiminnan todentaman diagnoosin valossa olen todella alkanut pohtimaan, onko masennusdiagnoosi ollutkin väärä? Useat oireeni kun eivät todellakaan sovi masennuksen oireiksi. Ja minulta on aina puuttunut joitakin selviä masennusoireita, kuten itsetuhoisuus ja unettomuus/katkonainen uni.

Nyt tässä vielä odotellaan lääkkeitä. Suomesta saatava Thyroksin on sellainen, jota minä en voi käyttää. Joudun siis tilaamaan ulkomailta lääkkeeni. Saa nähdä kauanko kestää ja miten kalliiksi tulee. Mahdollisesti myös Suomesta löytyisi minulle sopiva lääke, mutta sekään ei ole KELAn korvattavien listalla. Joten katsotaan kumpi vaihtoehto tulee halvemmaksi.

Pitäkää peukkuja että saan lääkkeet pian, insha Allah :)

Ramadan-Raportti osa 1

Assalamu alaikum --17. Ramadan, 1428/29. Syyskuu, 2007--
Rauhaa

Ramadan on siis puolivälissä, joten ajattelin antaa väliraportin sen sujumisesta.

Tällä hetkellä tuntuu, kuin Ramadan ei olisi kunnolla alkanutkaan, sillä olen joutunut pitämään muutamia välipäiviä paastosta.

Pari päivää ennen Ramadania kärsin oudosta pahoinvoinnista ja jyskyttävästä päänsärystä päälaen etuosan vasemmalla puolella. Varsinainen Ramadanin aloituspäivä meni hyvin, mutta sitten illalla jyskytys iski jälleen, kahta kauheampana. Makasin sängyssä tuijottaen kattoa enkä uskaltanut liikahtaakaan; tuntui kun joku olisi kaivanut soppakauhalla mahalaukkuani.
Toisena päivänä kuitenkin paastosin. Mies soitteli vähän väliä että älä paastoa tuossa kunnossa; sairaana ei pidä paastota, kyllä sinä sen tiedät. Mutta kun pitää olla niin itsepäinen, paastosin väkisinkin. Pari tuntia ennen auringonlaskua olin jo valmis heittämään pyyhkeen kehään, mutta sitten olo helpottui kuin salamaniskusta.
Kolmantena päivänä läheiseni, sekä oloni jatkuva paheneminen, saivat minut järkiini, joten pidin taukopäivän. Siitäpä se vointi sitten paranikin samantien, jo neljäntenä päivänä pystyin aloittamaan paaston ihan kunnolla. Loppuviikko sujuikin hyvin; pahoinvointi katosi ja päänsärky jatkui vähemmän voimakkaana.
Toisen viikon alussa tulikin sitten se perinteinen Ramadan-energia; kevyt ruokavalio virkistää kummasti. Tilanne voisi olla toinen jos lämpötila lähentelisi neljääkymmentä, mutta täällä Suomessa voi ihan oikeasti nauttia Ramadanista.
Käytiin miehen kanssa ostamassa kerralla paljon ruokaa, ettei koko ajan tarvitsisi juosta kaupassa; se ei kovin viisasta nälkäisenä ole. Tulee ostettua ihan turhaa ruokaa.

Meidän Ramadanin syöntiaikataulu eroaa merkittävästi monista muista muslimiperheistä. Miehen viikonlopputöiden takia perjantaina ja lauantaina tulee syötyä pääruoka vasta kahden aikaan yöllä. Iftarilla (iltaruoka auringonlaskun jälkeen) yleensä syömme vain jotain kevyttä, kuten keittoa. Myös viikolla pääruoka tulee laitettua varsin myöhään, kahdentoista ja yhden välillä. Tästä syystä emme syö varsinaista suhoria("aamupala" ennen paaston alkua), vaan nautimme lähinnä vettä ja joskus viipaleen leipää.

Tiistaista alkaen paasto on jäänyt jälleen sairastelun ja pakollisen tauon takia väliin. Huomenna, insha Allah, pääsen taas paastoamaan, ja elättelen toivoa ettei päänsärky jatkuisi kovin pahana. Ramadanin päätyttyä raportoin miten on mennyt, ja toivottavasti siihen mennessä selviäisi syykin tuohon särkyyn. Tavallista migreeniä se ei ainakaan ole, sillä minun migreenikohtaukseni ovat aina tuntuneet koko pään alueella; tämä taas on kuin joku vetelisi moukarilla vasempaan otsalohkoon aina, kun otan askeleen.

Ramadanin jälkimmäiseen puoliskoon lähden hiukan viisaampana; nyt tajuan pitää taukoa heti jos olo huononee. Elättelen kuitenkin toivoa, ettei niin kävisi, pitäkää peukkuja :) Uusi mekko Eid-juhlaa vartenkin on jo tilattu Tunisiassa asuvalta siskolta osoitteesta www.modestclothes.se.

Siunattua Ramadanin jatkoa ja Eid-juhlan odotusta!

Muuttaako uskoontulo elämän täysin?

Assalamu alaikum
Rauhaa

En voi vastustaa kiusausta kommentoida Sakinan kirjoittamaan juttuun "Ennen kaikki oli niin paljon huonommin".

"Etenkin kristityissä piireissä on uskoontulotodistuksissa tällainen vakio-osa:"Ennen elämäni oli ahdistavaa, harhailin ja pelkäsin Helvettiä. Sitten Jumala kutsui minua ja sain rauhan." Minäkin värittelin aikoinani omaa taustaani:"Oi, olin kamalan kiinnostunut noituudesta, ajatelkaas! Luin kamalasti kaikkea väärää ja pahaa, olin ihan hukassa. Elämälläni ei ollut merkitystä, kunnen Jeesus kutsui minut luokseen. Siitä asti olen ollut - ah! - niin ikionnellinen. Halleluja!""

Jos vielä lisäisi tuohon, "minulla oli kaksi vaihtoehtoa, löytää Jeesus tai kuolla", nuo virkkeet olisivat kuin suoraan erään tuntemani helluntalais-aktiivin suusta. (minä en sitten ota vastuuta ko. henkilön valinnasta julkaista yhteystietonsa saarnan yhteydessä)

Minä epäilen suuresti, että "entinen" elämä olisi ollut joka osa-alueelta niin erilaista, ettei sitä voisi edes verrata nykyiseen. Okei, en väitä että vankilassa istuvan huume-addiktin elämä niin kovin ruusuilla tanssimista olisi, mutta ei yksikään ihminen kykene muuttumaan muutamassa kuukaudessa täysin onnelliseksi, ilman syvempää itsetutkiskelua ja tarkkaa pohtimista elämänsä arvoista ja tavoitteista. "Uskoontulo" voi olla tuon prosessin alku, mutta henkinen kasvu ei suinkaan saa pysähtyä siihen. Jokainen uskovakin käy koko elämänsä mittaista kamppailua; on tosiasioiden kieltämistä jättää huomioimatta ongelmat siksi, että elämän nyt vaan täytyy olla onnellista, onhan minulla Jeesus/Buddha/Krihsna tai muu vastaava.


Mitä itseeni tulee, ulkonaisesti olen varmasti muuttunut paljonkin. Ja nuo elämän arvot ja tavoitteetkin ovat tietenkin hiukan erisuuntaisia kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten. Mutta en kuitenkaan väitä, että koko elämäni olisi täysin heittänyt kuperkeikkaa islamin löytämisen myötä. Pohjimmiltani olen kyllä se sama henkilö; tosin huomattavasti kypsempänä ja tietoisempana tämän maailman asioista... (mikä voi kyllä johtua paljolti myös murrosikäisestä aikuiseksi-kasvamisprosessiin.)

Emme me "uskovaiset" ole täydellisen ja nuhteettoman elämän tai onnellisuuden perikuvia. Kuten Sakinakin kirjoitti, joskus on tehnyt mieli Otto Verigreippiä. Ja eräs entinen amfetamiiniriippuvainen tuttavani kertoi, että entinen elämä on läsnä koko ajan; vuosia jatkunut käyttö aiheuttaa maanis-depressiivisiä oireita. Täytyy vain jatkaa taistelua elämänsä loppuun asti. Itselläni ei mitään varsinaisia riippuvuuksia ole koskaan ollut, mutta taistelua käyn minäkin; masennusta vastaan. Vaikka olenkin nykyään ihan "terveiden kirjoissa", en silti oleta, että islamin vuoksi en koskaan tule sairastumaan tai kärsimään mistään.

Aikoinaan kävin keskustelua mainitsemani aktiivin kanssa. Hän oli täysin vakuuttunut siitä, että minut on nyt pakko pelastaa tältä kamalalta uskolta ja "Muhamedin höpötyksiltä". Kun yritin hyvin objektiivisesti hänelle sanoa, että emmehän me niin kauhean erilaisia ole, eikö se ole tärkeintä, että molemmat uskovat Jumalaan, vastaus oli: "Mutta täytyy olla varma, että uskoo oikeaan Jumalaan".
Totesin rauhallisesti: "Kiitos, olen varma." En enää tuossa vaiheessa uskonut, että voisimme käydä aikuismaista ja molempia hyödyttävää keskustelua uskontojen välillä. Lopulta jäin miettimään, kumpi meistä oikeastaan sitä pelastusta tarvitseekaan ja miltä.


Katsomisen arvoisia linkkejä ja pohdittavaa:
http://leegio.vuodatus.net/
Uskontojen uhrit

Ottavatko suomalaiset kääntyneet uskonsa "liian vakavasti"?

Assalamu alaikum
Rauhaa

Usein kuulee esitettävän väitteitä, että me islamiin kääntyneet olisimme enemmän tai vähemmän vinksahtaneita. Usko on esillä joka hetkessä. Miksi olemme niin tiukasti kiinni islamissa, emmekö osaa ottaa rauhallisesti, kuten syntyperäiset muslimit?

Tähän käytökseen löytyy ihan järkevä selitys. Syntyperäiset muslimit ovat hiljalleen kasvaneet uskoonsa. Tieto uskonnosta on juurtunut heidän selkäytimeensä. Heillä ei ole läheskään yhtä suurta tarvetta opiskella uutta niin kovaan tahtiin, kuin hiljattain islamiin kääntyneillä.

Oma uskonikin on kasvanut hiljalleen. En tee siinä poikkeusta muista; välillä mentiin lujaa ja nyt sitten olellaan ja elellään rauhallisessa suvantovaiheessa. Vuosia muslimina olleet ovat usein kutsuneet tuota alun innostusta osuvasti "honeymooniksi". Ollaan innoissaan uudesta, ihanasta asiasta elämässä.

Alkuvaiheessa kävin ihan mielellään puhumassa islamista pyydettäessä. Puhuminen auttoi minua itseänikin; ajatukset selkeytyivät niin kuulijoilla kuin puhujalla. Sadat pienet tietojyvät alkoivat vähitellen muodostua kokonaisuudeksi.

Pyrin välttelemään uskoni turhaa esilletuomista arkipäivän elämässä. Ihmiset tietenkin näkevät jo kaukaa, että olen muslimi, mutta pyrin olemaan välittämättä kyselevistä katseista. En kuitenkaan kieltäydy vastaamasta, jos joku haluaa keskustella.

Ihmisten käsitys siitä, että otamme uskonnon liian vakavasti, on harhaa. Vakavasti kyllä, mutta järkeä ja omaa ajattelua ei ole tarvinnut unohtaa. En ole koskaan törmännyt yhteenkään maanisesti islamista vouhottaneeseen siskoon. Jos niin kävisi, tällä tytöllä olisi pokkaa ehdottaa rauhoittumista, tai mahdollisesti asiointia paikalliseen mielenterveystoimistoon.
Minulla ei ole myöskään minkäänlaisia mielihaluja mennä kaupungille pitämään saarnoja satunnaisille ohikulkijoille, kuten joillakin (kristityillä) herätysliikkeillä on tapana. Tietoa jaan mielelläni, mutta ns. käännyttäminen on minulle hyvin vieras asia.

Vahvistaakseni väitteitäni, muistuttaisin, että ulkopuoliset usein näkevät meistä kääntyneistä vain sen ulkokuoren. Tai sitten ainoat kontaktit ovat juuri tilaisuuksissa, joissa aiheena on islam. Opettajat yms. mielellään pyytävät meitä, suomenkieltä osaavia, puhumaan. Se voi herättää käsityksen, että elämämme muodostuu pelkästään uskonnosta. Mutta; vaatteemme ja satunnaisesti pidetyt luennot eivät suinkaan ole ainoa elämämme sisältö.

Meitä kääntyneitä lähemmin tuntevat ihmiset ymmärtävät, miten suuren prosessin olemme käyneet ennen tähän tilanteeseen päätymistä. En minäkään burqaa viskannut päälleni ensimmäisenä päivänä. Ja tuo prosessi jatkuu läpi elämän.

Uusia siskoja tavatessani, olen aina painottanut sitä, että he muistaisivat ottaa rauhallisesti. Ja ettei huomenna tarvitse lähtä burqan kanssa yliopiston aulaan huutamaan Allahu akbaria ja julistamaan tuomiopäivää.
Muistutan myös, ettei heidän tarvitse muuttua minun, tai muita burqaa pitävien kopioiksi. Oma henkilökohtainen pohdinta ja paikkansa löytäminen on ensisijainen tavoite, mahdolliset näkyvät teot kehittyvät osaksi arkipäivää tuon kasvun myötä. Minäkin olen sen kasvuprosessin käynyt läpi. En ylipäätään koe itseäni mitenkään "mallimuslimina". Paljon olisi kehitettävää.

Olen yleensä ehdottanut vääriä käsityksiä omaavia henkilöitä tutustumaan meihin rohkeasti. Lähetin jopa hiukan uhkarohkeasti paikallisen lehden tekstaripalstalle viestin(vastauksena erään kirjoittajan väitteisiin), että minulta saa tulla kyllä kysymään, miksi näitä vaatteita pidän. Jos nyt ei varsinaisesti ole kiinnostusta alkaa ystäväkseni, keskustella saa. Erityisen hedelmällisenä koin esimerkiksi tilanteet, joissa keskustelin useammankin kerran erään keski-ikäisen naisen kanssa paikallisbussissa. Hän hälvensi minun käsityksiäni helluntailaisuudesta, ja minä hänen käsityksiään islamista. Lopulta huomasimme, ettemme oikeastaan kovin erilaisia olekaan. Meistä ei koskaan tullut ystäviä, koska elämämme ovat monelta osalta täysin eri vaiheessa, mutta keskustelu varmasti auttoi meitä molempia suhtautumaan toistemme uskontoihin paremmin.

Positiivista mieltä ja rohkeutta!

Pitikin mennä sanomaan

Assalamu alaikum
Rauhaa

Tänään oli oikeastaan mukava päivä, mutta joskus tämä minun elämäni saa hiukan koomisia piirteitä. Pari päivää sitten jossain tuolla kommenteissa menin vähän tarkemmin kertomaan v.2005 saamastani tappouhkauksesta(josta maininta löytyy kyllä koko blogin ensimmäisen postauksen kommenteista).
No, minun "tuurini" tietäen, tänään tuli sitten uusi. Ja tällä kertaa tilanne oli yllättävän uhkaava, sillä uhkauksen esittänyt henkilö ajoi minua pyörällä vastaan, metsän keskellä menevällä tiellä. Eikä ristinsielua näkynyt maisemissa. Juuri nyt kun ensimmäistä kertaa lähdin yksin kävelemään yliopistolle, ilman miestäni.

Ukkeli tuli kovaa vauhtia, ja hidasti minua lähestyessään. Sitten alkoi tämä hyvinkin älykäs lällätys: "Allahi Allahi anna kameli. (tauko) TAPAN SUT!"
No, mitäs minä siihen muuta osasin sanoa kuin; "Kiitos samoin." Se tuli vain äkkiä ja täysin spontaanisti. Äijä kai hämmentyi vastaamisestani, ja jatkoikin matkaansa.

Taisi mennä muutama minutti ennen kuin oikeasti ymmärsin hänen sanoneen tuon "tapan sut". Tuskinpa olisin vastannut kertomallani tavalla, jos viesti olisi mennyt kerralla tajunnan alimpiin syövereihin asti.

Joku kommentoi minulle, että uskoo minun keksineen aiemman tappouhkauksen. Voi kun se olisikin niin, että pitää ihan keksimällä keksiä näitä juttuja. Mutta, ei. Tätä minun elämäni on näitten aivonsa nyrjäyttäneiden yhteiskunnan "valioyksilöiden" kanssa. Kommentoija oli kyllä oikeassa arvatessaan, että uhkausen esitti ns. "muslimi". Kyllä muslimeistakin(tai no, niissä joita ainakin on yritetty kasvattaa islamin mukaan), valitettavasti, löytyy rasisteja, jotka eivät voi hyväksyä suomalaisen naisen kertomia totuuksia.

Sympatiat on kyllä niitten puolella, jotka joutuvat tämmöistä kestämään jatkuvasti. Ei varmaan ole hääppöistä olla vaikkapa suorasanainen poliitikko. Tai ruotsalainen pilapiirtäjä.


ps. Tämän jutun perustella voit helposti lukea itseäsi, mihin joukkoon kuulut. Jos sinua nauratti tappouhkauksen esittäneen äijän sanat, et kovin hänestä poikkea. Mutta jos sinua nauratti vasta seuraava lause, sinulla tuntuu olevan ihan terve huumorintaju.

Kiusattu

Assalamu alaikum
Rauhaa

Viime päivinä minua on tykitetty mitä mielenkiintoisimmin muotoilluilla viesteillä. "Jos et tee (vaatimukset vaihtelee), niin (ukaasit vaihtelevat hulluksi leimaamisesta helvettiin painumiseen). Hauskinta on ollut nähdä, kuinka moni minulle täysin tuntematon ihminen on tehnyt hyvinkin monimutkaisen psykologisen analyysin minusta.

Miksi sitten otsikkona on "Kiusattu"?

Olin koulukiusattu lähes koko peruskoulun ajan. Ala-asteella kiusaamisen aiheet vaihtelivat pöyreydestäni äidin ammattiin. Sitten kun aloin näyttää naiselta, kiusaaminen muuttui seksuaaliseksi ahdisteluksi. Vuosien piinan jälkeen luulin löytäneeni oman paikkani, kunnes silloinen poikaystäväkin aloitti "kiusaamisen". Henkinen väkivalta oli arkipäivää; voisit laihduttaa (painoin tuolloin 50kg ja olen 157cm pit... öö... lyhyt), missä olet ja kenen kanssa milläkin sekunnilla, tapan itseni jos et tee kuten sanon. Voisin siis olla hyvinkin katkeroitunut ja valittaa kohtalostani.

Päinvastoin. Olen kiitollinen Jumalalle kokemuksistani. Ne ovat tehneet minusta vahvan. Nykyään kykenen sivuuttamaan olan kohautuksella ja ironisella naurulla kaikki mahdolliset vittuilut ja haukkumiset. Minua ei kiinnosta näytänkö jonkun mielestä ääliötä. Ylipäätään, jos joku minussa ei kelpaa, minun seuraani ei ole pakko hakeutua. Muutamasta postauksesta olette varmaan jo lukeneetkin, että nykyiset kiusaamisyritykset olen torjunut aika tehokkaasti.

Haluaisin sanoa muutaman sanan teille, jotka kärsitte kiusaamisesta tällä hetkellä. Ignore, ignore, ignore. Käyttäydy kuin et kuulisikaan mitä kiusaajat sanovat. Jonkin ajan päästä huomaat, kuinka vahva pystyt olemaan, ja sitten voit mennä suoraan juttelemaan kiusaajien kanssa. Kysy; "Miksi teet noin?" tai "Olisiko sinulla jotain käytännön ehdotuksia miten voisin kehittää itseäni?". Itselläni oli ala-asteen lopussa tapana hokea "mitä, anteeksi en kuullut" niin kauan, että kiusaaja kyllästyy, ja lähtee kävelemään.

Yleensä suora keskustelu saa kiusaajat hämmentymään sen verran, että jo sen vuoksi he jättävät sinut rauhaan. Kun he huomaavat, ettei heidän puheillaan ole mitään vaikutusta, heidän on pakko keksiä muuta tekemistä.

Nuo muutamat yksinkertaiset konstit lopettivat minun kiusaamiseni hyvinkin pian. Uskon, että niistä olisi apua sinullekin.

Voimia.

Jumitus

Assalamu alaikum
Rauhaa

Aikoinaan harrastin liikuntaa säännöllisesti. Kymmenen vuoden tanssiharrastus näkyy minussa vieläkin. Jotenkin ihmeellisesti niiden lihasten päälle vain on kasvanut jotain ylimääräistä....

Tiistaina käytiin miehen kanssa kunnon maastolenkillä. Oli tasaista, jyrkkää nousua ja laskeutumista. Yllätys yllätys, tämmöisen sohvaperunan piiloutuneet pohjelihakset jumittivat aika pahasti:

Miehelläni on tapana tehdä pyyntörukouksia iltapäivän rukouksen jälkeen. Näin tapahtui myös eilen. Jäimme siis istumaan dhikrin jälkeen tavallista pidemmäksi aikaa rukousmatolle. Kaikki meni hyvin, kunnes mieheni lopetti rukouksen. Yritin nousta, mutta jalat eivät näköjään olleet samaa mieltä asiasta. Katsoin miestäni ja hän tuli kampeamaan minut tuolille.


Vaikka kuntoni on tällä hetkellä surkea verrattuna viiden vuoden takaiseen, en aio luovuttaa. Rankan liikunnan jälkeen tulee ihana tunne, tiedättehän? Semmoinen energinen, "uudestaan, uudestaan"-fiilis. Koin tuon tunteen pitkästä aikaa tiistaina.

Tästä on hyvä aloittaa.

Korttivuori

Assalamu alaikum
Rauhaa

Ajokortti
Kela-kortti
Visa Electron
MasterCard
Pankkikortti
Hygieniaosaamiskortti
Stockmannin kanta-asiakaskortti tiliominaisuudella
Stockmann Exclusive-kortti tiliominaisuudella
Kirjastokortti
Yliopiston kirjastokortti
Plussakortti
Ykkösbonuskortti
Suomalaisen kirjakaupan tilikortti
Instrun etukortti
Yliopiston Apteekin Uniikki-kortti
Kaupunkikortti bussilippu-ominaisuudella
Robert's Coffeen leimakortti


Mikä siinä on että nykyään pitää olla kortti joka paikkaan? Okei, korteilla saa aina alennusta, mutta onko siinä enää mitään järkeä, kun kaikilla on Plussa-kortti? Eikö kauppa siis voisi yksinkertaisesti vain alentaa hintoja parilla kymmenellä sentillä? Päästäisiin eroon turhasta muovista.

Kuukausi sitten minulta tultiin kerjäämään rahaa. Katsoin rahapussia ja kysyin käykö Visa Electron. Ei mulla ole kolikoita. Pummia nauratti. "Niinpä se nykyään tahtoo olla, tuota muovirahaa vaan."

Kun olin muutama vuosi sitten kokoaika-työssä, tuli hankittua kaikki tuommoiset turhat lärpykät. Ja niiden mukana myös isompi rahapussi. Enemmän rahaa, enemmän menoja. Mietinpä vaan mitä Jorma Ollila kantaa mukanaan, matkalaukkua?

Tänään yritettiin etsiä miehelle uutta rahapussia, kun KORTIT eivät enää mahdu vanhaan. Oletko muuten huomannut, että rahapussit on aivan järjettömän hintaisia? Mitä isompi pussi, sitä moninumeroisempi hinta. Joskus rahattomuus kannattaa.

Palasimme kotiin. Muovipussista löytyi sukat. Tulimme siihen tulokseen, ettei uuden rahapussin ostaminen ole järkevää. Yhden rahapussin hinnalla saisimme 18 paria sukkia. Tyydyimme kolmeen pariin ja säästimme 35€.

Islamilainen ruokavalio on terveellinen

Assalamu alaikum

En ole kovinkaan perehtynyt tietynlaisen ravinnon vaikutuksista tehtyihin tutkimuksiin, mutta yhden selvän havainnon olen tehnyt käytännön kautta.
Helmikuussa 2006 kolesteroliarvoni oli 7,1, ja marraskuussa 6,1. Eli laskenut kokonaisella yksiköllä.
Tuona aikana en käyttänyt mitään kolesterolia alentavia lääkkeitä tai becel-tuotteita.
Mikä sitten muuttui?
Maaliskuussa lopetin tavallisen lihan syönnin. Aikaisemmin olin siis syönyt suomalaisten teurastamaa naudan-, lampaan- ja kananlihaa. Koska kotikaupungissani islamilaisittain teurastettua lihaa ei ole kovinkaan helposti saatavilla, ruokavalioni rajoittui lähinnä kasvisperäisiin tuotteisiin, maitoon, kananmuniin ja kalaan. Noin kerran kuussa saatoin syödä halal-lihaa ystävien luona.
Väitän, että kolesterolin lasku on suoraan yhteydessä lihan syönnin vähentämiseen. Millään muulla tavalla en ruokavaliotani muuttanut. Söin leivonnaisia, suklaata ja joskus roskaruokaakin, joten ei voida sanoa, että ruokavaliossani jokin muu olisi aiheuttanut kolesterolin laskun.

Voin lämmöllä suositella jokaiselle lihansyönnin vähentämistä. Kaikki eivät välttämättä pysty olemaan täysin ilman, mutta tuo kerran kuussa riittää ihan hyvin. Marraskuun verikokeissa ei todettu mitään poikkeavaa. Todisteita siitä, että lihan syönnin lopettaminen olisi aiheuttanut puutoksia, en ole saanut.