Minun valintani

Assalamu alaikum
Rauhaa

Todistaakseni maailmalle, että todellakin on ainakin yksi nainen, joka on tehnyt valinnan peittää itsensä kokonaan täysin omasta tahdostaan, kirjoitan hijab-historiikkini.

Olen aikaisemmin ollut parisuhteessa miehen kanssa, joka ei kannustanut minua uskonnossani. Pitkään mietin, että haluasin pitää huivia, mutta se tuntui tyhmältä, kun mies ei vaikuttanut olevan kiinnostunut asiasta ollenkaan.
Eropäätöksen kypsyessä aloin käyttämään huivia. Aluksi pientä, hiukset peittävää, ja vain silloin tällöin. Muuten pidin täysin länsimaista vaatetusta.
Tuolloin huivi oli minulle lähinnä symboli; halusin ihmisten tietävän kertomattakin että olen muslimi. Myös käytännön syyt painoivat; joka kerta piti selittää etten syö sikaa, enkä nyt kuule ota huikkaa siitä siideripullosta yms. Tuolloin minulla ei vielä ollut yhtään muslimiystävää, joten kukaan ei oikeastaan ollut kertonut minulle, miksi huivia todella pidetään(enkä osannut kuvitellakaan, että netistä löytyy tietoa suomenkielellä). Ainoa tuntemani musliminainen kulki korkokengissä, shortseissa ja topissa, sekä meikkasi joka päivä; myös Ramadanina.
Ensimmäinen askeleeni hijabia kohti oli siis täysin oma ajatukseni. Minulla ei ollut tietoa aiheesta, eikä kukaan puhunut minulle siitä. Edes ketään "roolimallia" ei ollut. Se vain tuntui oikealta.

Kun lopulta erosin miehestä, aloin kahden päivän jälkeen peittämään hiukseni joka päivä. Materiaali oli myös erilainen kuin ennen; nyt kankaasta ei saanut näkyä läpi. Muistan varmasti loppuelämäni sen hetken, kun kävin ostamassa Hattu-Maijalta ensimmäisen huivin, jonka hankin nimenomaan pään peittämistä varten. Huivi oli ihan tavallinen pashmina-huivi, maksoi 26€.

Koko talven kuljin samalla tavalla pukeutuneena; huivi peitti hiukset, mutta ei kaulaa tai niskaa.
Tammikuussa työpaikalla kävi tarkastaja Helsingistä, joka alkoi valittamaan pomolleni minun huivin käytöstä. Pomolla itsellään ei ollut mitään minun pukeutumistani vastaan, ja hän oli itsekin surullinen tuon tarkastajan sanoista. Irtisanouduin, ja hyvin pian aloin peittämään myös kaulani.

Keväällä tapasin ensimmäisen muslimiystäväni. Hänen kanssaan jaoimme tietoa ja keskustelimme kokemuksista. Tuntui, että nyt olin tavannut ensimmäisen ihmisen, joka todella ymmärtää miksi huivia käytetään. Ajatukset loksahtivat paikoilleen. Yhteistuumin otimme selvää erilaisista malleista, ja aika pian pitämäni farkut-tunika yhdistelmä sai jäädä kaapinperälle lojumaan. Ostin useita hameita ja mekkoja, sekä tilasin ensimmäisen khimarini i-Torilta. Se oli niin mukava päällä, että pidin sitä lähes koko ajan.

Kesällä luin Sunnisiskot-keskustelupalstalta niqabia pitävän siskon kirjoituksia. Hän perusteli niqabin käyttöä erittäin hyvin, ja aloin vähitellen tajuta, että islamin mukaan olisi hyvä peittää myös kasvot. By the way, suurin osa Sunnisiskoista ei käytä niqabia, joten siellä oli perusteluja myös toiseen suuntaan. Itse vain koin tuon niqab-siskon perustelut paremmiksi.

Otin yhteyttä siskoon, ja hän tarjoitui lähettämään minulle niqabin. Kuukauden harkinnan jälkeen puin sen kasvoilleni.

Sitten tuli hiukan takapakkia. Kenties olin ottanut niqabin käyttöön liian nopeasti, ilman perinpohjaista harkintaa. Tunsin oloni ahdistavaksi kun ihmiset tuijottivat.

Tämän vuoden alussa aloin taas ajattelemaan ja puhumaan niqabin käytöstä. Sanoin monille siskoille, että varmasti seuraavan "aktiivijakson" myötä alan käyttämään niqabia, insha Allah. Tämä uskonnonopiskelu ainakin minulla menee jaksoissa, joskus opin monta asiaa viikossa, joskus ei jaksa opiskella mitään kuukauteen.

Kävi kuten arvelinkin; maalis-huhtikuussa opiskelin paljon, ja silloin kävin tarkasti läpi useista lähteistä perusteita niqabin käytölle/käyttämättömyydelle. Muistan kun minulle ehdotettiin nykyistä miestäni, ensimmäinen kysymys oli; hyväksyykö se niqabin käytön?!

Keskustelimme aiheesta; mies ei kyllä tiennyt paljonkaan naisten vaatetussäännöistä. Näytin hänelle Koraanin kohdat, joissa puhutaan hijabista, sekä hadihteja ja fatwoja. Minä siis vakuutin hänet niqabin käytöstä, ei toisinpäin!

Sitten eräs maanantai huhtikuussa lähdin vain rohkeasti ulos niqabin kanssa. Vieläkään en ole tottunut ihmisten tuijotukseen, mutta eiköhän sekin tapahdu pian. Sama juttu oli kun aloitin tavallisen huivin käytön.

Nyt olen siis peittänyt kasvoni kolme kuukautta. Kertaakaan ei ole tullut mieleeni, että joskus voisin edes harkita kasvohunnusta luopumista. Tämä tuntuu oikealta, eikä minulla ole enää mitään epäilyjä. Olen tehnyt valintani.