Assalamu alaikum
Rauhaa
Tähän mennessä olen jotenkin ajatellut, että vika on suomalaisissa, kun he jatkuvasti tuijottavat, ja välillä huutelevatkin törkeyksiä.
Olin väärässä. Vika on kaupungissa.
Nyt kun vietän suuren osan ajasta täällä mieheni kotikaupungissa, olen huomannut suuren eron verrattuna omaan kaupunkiini. Ei ihmiset tuijota täällä, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Kertaakaan ei olla tultu sanomaan mitään.
Olen niin hämilläni, etten tiedä miten päin tässä olisi.
Täällä ihmiset eivät lopeta keskusteluaan minun kävellessä ohitse. Sauvakävelevät mummelit eivät pysähdy tuijottamaan. Lapset eivät näytä huomaavan minussa mitään erikoista, nuoret eivät vilkaisekaan. Edes juopot eivät örvellä jotain epämääräistä mutinaa minut nähdessään! Mitä ihmettä??
Tänään kävin ensimmäistä kertaa yksin ulkona tässä uudessa kaupungissa. Olin ihan varma, että nyt kyllä tulee jotain, kun mies ei ole mukana. Mutta ei. Sain käydä kaikessa rauhassa tekemässä ostokseni.
Käyköhän tässä niin, että päästyäni muuttamaan tänne, minulta loppuu juttuaiheet? Eihän täällä ole mitään mistä vihastua...
Ihana paikka kaikin puolin.
ps. Yksityisyyteni vuoksi en kerro mistä kaupungeista on kyse, mutta oma kotikaupunkini on suurempi ja kansainvälisempi kuin mieheni kotikaupunki. Tuo asia tekee tästä vielä erikoisempaa. Eikö erilaisuuteen tottuneiden ihmisten juuri luulisi tuijottavan vähemmän?
perjantaina, heinäkuuta 06, 2007
Väärinkäsitys
klo 11:33 ip.
Tunnisteet: ennakkoluulot, Suomi, väärinkäsitykset
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
9 kommenttia:
Entisessä koulussani oli nainen, joka pukeutui huntuun, joka peitti kaulan ja mekkoon. Naapurissani asui myös muslimi nainen, joka oli pukeutunut kokonaisuudessaan huntuun(niin ettei kasvot näkyneet) Monta kertaa teki milei mennä kysymään noista vaatteista. En vain rohjennut. Hekin olivat/ovat suomalaisia naisia, jotka ovat muslimeiksi kääntyneitä. Siksi kirjoitan kommentin, koska on kiva " kuulla " mitä mieltä suomalainen muslimiksi kääntynyt nainen ajattelee. Mielenkiintoinen blogi! Kiitos.
Olisiko mahdollista saada joskus KUVIA tähän blogiisi hunnuista, burqasta, kaikista noista..?
Ystävällisin terveisin, U. Telias
En oikein kummeksu.
Isommassa kaupungissa on enemmän ihmisiä ja kulttuurilisia kanssakäymisiä mutta vähemmän OIKEITA sosiaalisia kontakteja, kuin pienemmissä kaupungeissa. Luulen että miehesi kotipaikkakunnalla, hänet tunnetaan jollakin tavalla, ja sinut on jo "leimattu" hänen puolisokseen ja olet saanut saman sosiaalisen leiman.
Rauhaa U. Telias :)
Kyllä, se on aikomukseni. Olet kai ajatustenlukija? :) Kamerani oli lainassa ystävälläni useamman kuukauden, ja olen juuri saanut sen takaisin. Kunhan tässä ehdin, otan kuvia erilaisista malleista ja tyyleistä. Voisin mahdollisesti tehdäkin yhden kuvista koostuvan jutun...
Pitää vielä kehitellä ajatusta, lähinnä yksityisyyden suojaa tässä mietin. Ehkä osan kuvista kopioin törkeästi netistä...
Insha Allah, katsotaan mitä saan aikaiseksi!
Totta, mieheni on tunnetaan kohteliaana, ystävällisenä herrasmiehenä ja ahkerana työntekijänä. Tuo positiivinen "leima" varmasti vaikuttaa myös minuun.
Kuitenkin, kaupungissa on joitakin kymmeniä tuhansia asukkaita, joten eivät kaikki häntä tunne.
Kaisa:
itseasiassa, minä olen erittäin iloinen, jos joku tulee suoraan kysymään minulta. Tiedän että se voi olla aika iso juttu lähestyä tuntematonta tavalliselle suomalaiselle. Ei sitä itsekään aina uskalla. Usein olen juuri romaninaisilta halunnut kysyä jotain, mutta jostain syystä peräännyn...
Eikä kaikki edes tykkää, että tullaan kysymään. Mutta minä tykkään! Olen aina valmis kertomaan ja vastaamaan "tyhmiinkin" kysymyksiin.
Mitä mieltä olet lasten pukeutumisesta? Entisessä kotikaupungissani Turussa asui (tästä on joitakin vuosia aikaa kun Turussa viimeksi asuin) suomalainen nainen joka puki myös noin 4-8-vuotiaat tyttärensä kaulan peittäviin huntuihin. Entä annatko mahdollisten tulevien tytärtesi itse päättää pukeutumisestaan?
No minä ajattelin ihan tuota samaa, mutta en ehtinyt vielä sanoa, että sehän on positiivista jos joku kyselee, utelee tai vaikka päivittelee, koska silloin sinulla on tilaisuus tehdä asiaasi tunnetuksi :) Minä juttelen tosi usein vieraiden ihmisten kanssa enkä yleensä joudu sitä katumaan. Ne on harvat poikkeukset kun myöhemmin ajattelee että ei olisi pitänyt... :)
Marin kommenttia kommentoisin...:)Eli sain viestistäsi sen kuvan, että ajattelet sen Turussa asuvan siskon lapsien olevan puettu hijabiin vanhempien määräämänä? Luulen, (ja tiedänkin tällaisia perheitä)että suurimmalla osalla lapsista, jotka pukeutuvat hijabiin, ajatus on lähtenyt heistä itsestään. Onhan luonnollista, että kuka tahansa lapsi katsoo äitiään esimerkkinä ja ihaillen (vaikka se ei valtakulttuurin mielipide olisikaan). Itselläni on pieni poika, joka ei ymmärrä vielä olevansa poika (:)), ja hän haluaa aina kokeilla huivejani jne. Itse ainakin ajattelen, että jos tulevat lapseni itse haluavat pukeutua niin, annan sen mahdollisuuden ilman muuta inshaAllah, mutta en pientä lasta siihen pakottaisi, koska uskontokaan ei sitä vaadi vielä.
Samoilla linjoilla olen Khadejan kanssa. Niin usein kuulen siskojen kertovan, kuinka heidän lapsensa ovat täysin omasta aloitteestaan alkaneet käyttää huivia; vieläpä kysyneet äidiltä siihen lupaa.
Eräänkin siskon tyttö oli kouluun mennessään perustellut, että nyt olisi hyvä minun laittaa huivi, ettei sitten myöhemmin tunnu vaikealta aloittaa. Mitäpä siihen äitillä sanomista!
Lähetä kommentti