Poliisinmurhaajat ja muut

Assalamu alaikum

Pitkästä aikaa täällä Suomessa "saimme" taas yhden poliisiuhrin. Kaikki ovat varmasti jo lukeneet tapauksesta, joten en sen kummemmin kirjoita taustoista.

Sitä minä olen jo pitkään miettinyt, milloin rattijuoppojen touhuihin puututaan kovalla kädellä? Paljon puhutaan alkolukoista ja autojen takavarikoinneista, mutta tapahtuuko oikeasti yhtään mitään?

Länsimainen yksilönvapaus-paapatus on johtanut siihen, että rikollisia pidetään kuin kukkaa kämmenellä. "Kun niiden ihmisoikeudet pitää turvata!" Määmää jäkäjäkä.

Vasta pari päivää sitten radiouutisissa sanottiin, että lähes puolet Suomen liikennekuolemista on rattijuoppojen aiheuttamia. Kuka tauno väittää, ettei "muutama olut" siis vaikuta mitään? Vai ollaanko tähän jo niin tottuneita, että vasta nyt, kun uhri on poliisi, tajutaan tilanteen vakavuus? Ja tajutaanko nytkään...

Saavat rattijuopot olla iloisia, etten minä päätä heidän kohtalostaan. Tässäpä lait, millaisia ne olisivat, jos minä päättäisin:

Nollatoleranssi: rattijuopumuksen raja 0,00 promilleen, törkeän rattijuopumuksen 0,50.

Lievän rattijuopumuksen(0,00-0,50 promillea) rangaistukset voisivat olla samat kuin nykyään on törkeästä rattijuopumuksesta.

Törkeä rattijuopumus:

Ensimmäisestä kerrasta kortti kuivumaan kahdeksi vuodeksi, sekä pakollisia istuntoja alkoholivieroituksessa puoleksi vuodeksi omalla kustannuksella. Jos tuona aikana syyllistyy uudelleen rattijuopumukseen ja ajo-oikeudetta ajoon, kortti lopullisesti pois ja auto valtiolle.

Toinen kerta kahden vuoden jälkeen; kortti pois viideksi vuodeksi. Rikoksenuusinnasta sama rangaistus kuin yllä.

Jokaisesta vammantuottamuksesta (vammanlaadusta riippuen), alkaen 8 vuotta vankeutta, maksimissaan elinkautinen. Eikä sitten mikään pilipali-elinkautinen mikä täällä Suomessa nykyään on, vaan ihan aikuisten oikeasti elinkautinen. Mahdollisuus armahdukseen 20 vuoden kuluttua.

Kuolemantuottamuksesta, taposta, murhasta tms, kuolemantuomio.


Olen itse joutunut elämässäni törmäämään aiheen molempiin osapuoliin; uhriin ja tekijään. Uhrin omaisia säästääkseni en kirjoita tapauksesta mitään, kukaan ei voi ymmärtää miten raastavaa on lukea kerta toisensa jälkeen kuvauksia läheisen kuolemasta.

Rattijuopon mainetta taas minulla ei ole mitään syytä suojella.
Aikoinaan minulla oli hyvä ystävä, johon luotin. Tuntui, että hän ymmärsi, ja oli vilpittömästi tukena. Kunnes.
Vuoden raittiuden jälkeen tuli kesäloma, ja sen myötä kuukauden ryyppyputki. Kaveria ei kuulunut eikä näkynyt. Tutuilta piti kysellä missähän se nyt on, elääkö edes. Pirjo oli löytänyt sen makaamasta kaupungin kävelykadulta puolitajuissaan, paita oksennuksessa.
Eräs ilta kaveri soitti ja pyysi hakemaan Amarillon edestä. No hain tietenkin, kaveria ei jätetä. Vein hänet läheiselle parkkipaikalle pitkään puhutteluun. Hän vakuutteli että haluaa lopettaa, rakastaa minua ja muuta sontaa. Se olikin sitten viimeinen kerta kun puhuin hänen kanssaan oikeasti.
Töihin paluu sujui samalla meiningillä. Pahassa jurrissa taksilla, pienessä sievässä omalla autolla. Joka tapauksessa silmät kyllä oli punaiset ja herra haisi viinalle. Tosi hyvä yhdistelmä asiakaspalveluammatissa!
Eräänä päivänä kysyin leikilläni, että mikäs siihen Jarkon autoon on osunut, kun on keula rutussa? -Noo, vähän parkkipaikalla törmäsin tolppaan, kaikillehan sitä sattuu.
Just joo.
Kalle kertoi vielä samana päivänä, että edellisenä lauantaina Kallen seisoessa valomerkin jälkeen taksitolpalla, hän näki kun änkyräkännissä vielä 20 minuuttia sitten ollut Jarkko ajelee autollansa pääkatua pitkin kotia kohti. Kotimatkalla oli sitten pitänyt kokeilla paljonko sillä autolla pääsee. Onneksi eteen oli tullut "vain" betoniporsas.
Ajattelin, entä jos se olisikin ollut ihminen? 99% kunnioituksestani tuota ihmistä kohtaa katosi samalla sekunnilla. Loput 1% meni myös pian, hänen petettyä luottamukseni kertomalla henkilökohtaisia asioitani työpaikalla.
Olen nähnyt Jarkon kerran tuon kesän jälkeen. Hän tervehti minua, mutten voinut edes katsoa häntä. Minua kuvotti. Olin raivoissani. Sinä, valehtelija, petturi, rattijuoppo. Kehtasi vielä katsoa anovilla "koiranpentu" silmillä, ja huutaa perään "Älä ole Samira vihainen." Olen. Minä olen vihaisempi kuin uskotkaan.